🇬🇧 (In English below)
KURSSIN PERUSTIEDOT
Tälle kurssille voit tulla jatkamaan edellisen lindy keskitason kurssin jälkeen, jos et vielä ole valmis edistyneet tason kurssille. Kurssille voi osallistua myös, jos sinulla on vastaavat taidot eli olet osallistunut aiemmin useille lindy hopin koko kauden mittaisille kursseille esim. jatko tason kursseille ja/tai jatko-keskitason kurssille ja tanssit lindyä sujuvasti triple stepein, sekä groove stepein. Olet myös vähntään kokeillut kick steppejä. Lisäksi swingout, vasteet, rytmissä pysyminen ovat sinulla jo sujuvasti hallussa.
Tällä kurssilla opitaan lisää uusia kuvioita ja hiotaan aiemmin opittuja perusasioita (tanssitekniikka, vienti-seuraaminen jne). Kurssilla keskitytään myös erilaisiin musiikintulkintaelementteihin ja opetellaan niiden hyödyntämistä tanssiin. sekä laajennetaan temposkaalaa hitaampaan ja nopeampaan musiikkiin.
Kurssille voi osallistua niin parin kanssa kuin ilmankin omaa paria. Kurssilla on parinvaihto, eli paria vaihdetaan tunnin aikana opettajien ohjeen mukaan.
Kurssille kannattaa laittaa päälle liikkumiseen sopivat vaatteet ja jalkaan ainakin hieman luistavat kengät. Mukaan kannattaa pakata myös vesipullo.
Valmentajat: Anna Tyutyunyuk ja Matti Ruuskanen
Kurssin valmennuskieli on englanti. Tarvittaessa tärkeimmät kohdat käännetään suomeksi.
Aika ja paikka: Kurssilla on 14 x 90 min valmennuskertaa keskiviikkoisin klo 18.00-19.30 aikavälillä 15.1.-23.4.2025. Tunnit pidetään Minervan peruskoululla (Apollonkatu 12, Helsinki). Huom! Ei opetusta hiihtolomaviikolla 19.2.2025.
Hinta: 199 € / hlö. Alennus opiskelijoille, eläkeläisille ja työttömille on - 20 €. Lähetä kuva alennustodistuksestasi osoitteeseen alennus@comets.fi ennen kurssin alkua.
Kursseille osallistumisen edellytyksenä on, että Cometsin jäsenmaksu 25 € kuluvalle vuodelle on maksettu. Jäsenmaksu laskutetaan erikseen.
Ilmoittautuminen: Voit ilmoittautua kurssille yksin tai parin kanssa. Päästämme kurssille yksin ilmoittautuneita jonosta ilmoittautumisjärjestyksessä siten, että viejiä ja seuraajia on suunnilleen tasamäärä. Mikäli epätasapaino viejien ja seuraajien suhteessa on suuri, saatat jäädä jonoon.
Parin kanssa ilmoittautuneet pääsevät kurssille jonosta sen jälkeen, kun jälkimmäinen parista on ilmoittautunut.
Saat vahvistuksen kurssipaikasta noin kahden päivän kuluessa tai paritasapainon varmistuessa.
Kurssipaikka on henkilökohtainen, eikä sitä voi luovuttaa toiselle henkilölle. Vahvistettu kurssipaikka on sitova.
Olen tutustunut seuran sopimusehtoihin ja ilmoittautumalla kurssille hyväksyn ne.
Lasku: Saat kurssin laskun samanaikaisesti kun kurssipaikkasi vahvistetaan. Maksathan kurssin laskun vasta eräpäivänä. Mikäli kurssi perutaan vähäisen osallistujamäärän vuoksi, voit jättää laskun maksamatta. Kurssi järjestetään, mikäli minimimäärä osallistujia ilmoittautuu kurssille viimeistään viikko ennen kurssin alkua.
Lisätiedot ja kysymykset: lindyhop@comets.fi
-----------------
🇬🇧 COURSE DESCRIPTION
You can continue with this course after the previous Lindy intermediate course, if you are not yet ready for the advanced level course. You can also participate in the course if you have similar skills and you have previously participated in several Lindy Hop courses e.g. improvers courses or improver-intermediate course. You can also dance Lindy fluently with triple steps and groove steps and you have at least tried kick steps. In addition, you already have a fluent grasp of swingouts, leading and following, and staying in rhythm.
This course will teach you more new patterns and refine previously learned basics (dance technique, lead-following, etc.). The course will also focus on various music interpretation elements and learn how to utilize them in dance. You will also learn widen your dance tempo scale to slower and faster music.
Comfortable, slippery, flat dancing shoes or shoes with a small flat heel are recommended. Also bring your water bottle.
We rotate partners during the lessons.
Coaches: Anna Tyutyunyuk and Matti Ruuskanen
Teaching will be in English, but summarized in Finnish, if needed.
Time and location: This course has fourteen lessons (14x 90 min) on Wednesdays at 18.00-19.30 between 15th January and 23th April 2025. The course is at Minerva elementary school (Apollonkatu 12, Helsinki). Please note! No lessons during skiing holiday week 19th February.
Price: 199 € / person. Discount for students, pensioners and unemployed -20 €. Send your proof of discount status to alennus@comets.fi before the course starts.
You also need to pay Comets membership fee 25 € if you haven’t paid it yet for the current calendar year. It will be sent to you as a separate invoice.
Registration: You can register for the course with or without a partner.
We let people without a partner from the queue in the registration order so that there are about equal number of followers and leaders. If the number of followers and leaders is imbalanced, you might not get out of the queue.
We let those who have registered with a partner to the course after both of them have registered themselves to the queue.
You will receive confirmation of the spot in the course within two days or as soon as the partner balance is equal.
Confirmed spot on the course is binding. The spot on the course is personal and it cannot be given to another person.
I have read the Terms and Conditions and by registering to the course I agree to these terms.
Invoice: Course invoice will be send to your when your spot is confirmed. Please pay the course invoice on the due date. If the course is cancelled due to a small number of participants, don’t pay the course invoice. The course will be held if the required minimum number of participants signs up for the course at least a week before the course starts.
More information and questions: lindyhop@comets.fi