KURSSIN PERUSTIEDOT
Tervetuloa tanssimaan sielukasta bluesia! Blues on juureva ja ilmaisuvoimainen tanssi, joka kattaa laajan tunteiden, tunnelmien ja musiikkityylien skaalan. Blues kehittyi afroamerikkalaisesta musiikki- ja tanssiperinteestä 1800 -1900 -lukujen vaihteessa. Sen liikekieli onkin osin yhteistä jazztanssien kanssa mutta bluesilla on silti oma ilmaisuvoimainen estetiikkansa. Bluestanssissa sekä viejä että seuraaja tulkitsevat aktiivisesti musiikkia. Bluesmusiikkityylejä on monenlaisia ja niin on myös tanssimuotoja, joten bluestanssi on itse asiassa useiden eri tanssien muodostama perhe.
Tällä teemakurssilla keskitytään parikontaktin laadun parantamiseen erityisesti lähiotteessa ja harjoitellaan erilaisia tapoja tanssia bluesia lähiotteessa usempaan eri tyyliseen bluesmusiikkiin. Kurssi sopii yhtä lailla niin pidempään bluesia tanssineille kuin sellaisille aloittelevimmillekin tanssijoille, jotka ovat valmiita viemään lähiotteensa seuraavalle tasolle ja keskittymään myös parikontaktin yksityiskohtiin.
Kurssille voi ilmoittautua oman parin kanssa tai ilman, käytössä on parinvaihto. Kurssin valmennuskieli on suomi/englanti osallistujista riippuen. Kurssilla on käytössä parinvaihto.
Bluestanssibileitä järjestetään Helsingissä viikoittain, tarkista Helsingin koko bluestarjonta täältä: Blues Helsinki
Tai liity facebook-ryhmään Blues Dancing in Helsinki: https://www.facebook.com/groups/737977809627857
Valmentajat: Arja Sahlberg ja Nina Ödner
Aika: 4 x 75 min keskiviikkoisin 6.11. - 27.11.2024 klo 17.30 - 18.45.
Paikka: Urhea, taitosali (Mäkelänkatu 47).
Jokaisen kurssilaisen tulee aktivoida kulkutunniste ensimmäisellä käynnillään Urhea-hallin asiakaspalvelussa. Kulkutunniste aktivoidaan henkilön omaan HSL-korttiin tai K-Plus korttiin. Kulkutunnisteiden aktivoimiseen menee pieni hetki, joten suosittelemme saapumaan Urhea-hallin asiakaspalvelupisteeseen ensimmäisellä kerralla noin puoli tuntia ennen tanssitunnin alkua. Seura on toimittanut etukäteen listan kurssilaisista Urhea-hallille. Urhea-hallin tietosuojaseloste: https://urhea-halli.fi/tietosuojaseloste/Pukuhuoneet löytyvät kerroksesta -1. Naisten pukuhuone on numero 4 ja miesten pukuhuone on numero 5. Ulkokengät jätetään pukuhuoneisiin. Kulku pukuhuoneisiin ja saliin tapahtuu henkilökohtaisen kulkutunnisteen avulla. Kulkutunniste alkaa toimimaan 30min ennen tanssitunnin alkua. Lähimmät ilmaiset parkkipaikat löytyvät Helsingin Velodromin pihalta klo 17 jälkeen.
Cometsin edustaja tulee aulaan ohjaamaan pukuhuoneisiin klo 18.50 ensimmäisellä kerralla.
https://urhea-halli.fi/yhteystiedot/saapuminen/
Hinta: 69 € / henkilö
Kursseille osallistumisen edellytyksenä on, että Cometsin jäsenmaksu 25 € on maksettu. Jäsenmaksu laskutetaan erikseen.
Ilmoittautuminen: Kurssille voi osallistua niin parin kanssa, kuin ilmankin paria.
Päästämme kurssille yksin ilmoittautuneita jonosta ilmoittautumisjärjestyksessä siten, että viejiä ja seuraajia on suunnilleen tasamäärä. Mikäli epätasapaino viejien ja seuraajien suhteessa on suuri, saatat jäädä jonoon. Ilmoittautumisen peruminen jonopaikasta on maksutonta.
Saat vahvistuksen kurssipaikasta noin parin päivän kuluessa tai paritasapainon varmistuessa.
Lisätiedot ja kysymykset: blues@comets.fi
-----------------
🇬🇧 COURSE DESCRIPTION
Welcome to the world of soulful blues! Blues is a very expressive dance that in its versatility covers a wide range of emotions, styles and levels of energy.
Blues originates in the rich African-American music and dance traditions. The blues dancing we know today was formed in the late 19th - early 20th century and shares the same historical and cultural heritage as jazz and swing dances, which is evident in the many similarities in the dances. Blues, however, has its own, grounded aesthetic, differentiating it from its siblings. In blues dancing the follower and leader both actively express the music in many ways. Blues music includes a wide variety of different styles of music. Therefore, there are also many different ways to dance blues and blues is actually more of an umbrella term for a whole family of different dances.
This open level course focuses on dancing and deepening partner connection in close embrace. The course is suitable for all levels of dancers who are interested in taking their partner connection to the next level.
Teaching in English if necessary.
Instructors: Arja Sahlberg and Nina Ödner
Time: 8 x 75 min on Wednesdays 6.11. - 27.11.2024, 17.30 - 18.45
Location: Urhea, taitosali (Mäkelänkatu 47) You will need a key card to get into the dressing rooms and studio, a HSL travel card (or K plus card) will be activated as a key card at the reception desk in the lobby when arriving for the first class, so please arrive approx. 30 min earlier for the first class to get that done. Someone from Comets will meet you in the lobby to guide you to the dressing rooms at 18.50.
Price: 69 € / person
You also need to pay Comets membership fee 25 € if you haven’t paid it yet for the current calendar year. It will be sent to you as a separate invoice.
Registration: You can register for the course with or without a partner.
We let people without a partner from the queue in the registration order so that there are about equal number of followers and leaders. If the number of followers and leaders is imbalanced, you might not get out of the queue. The registration cancellation from the queue is free.
We let those who have registered with a partner to the course after both of them have registered themselves to the queue.
You will receive confirmation of the spot in the course within two days or as soon as the partner balance is equal.
Confirmed spot on the course is binding. The spot on the course is personal and it cannot be given to another person.
I have read the Terms and Conditions and by registering to the course I agree to these terms.
More information and questions: blues@comets.fi